sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Tästä se lähtee

Päätin tosiaan aloittaa kirjoittamaan selkeästi käsityö painoitteista blogia. Mainittakoon, että kirjoitin jo aikaisemmin toista blogia, jossa myöskin paljon käsitöitä, mutta lisäksi aivan liikaa kaikkea mikä ei aiheeseen liity... Siispä selkeyden nimissä tämä sivu on omistettu käsitöille. Tavoitteenani on esitellä mahdollisimman hyvin tekemiäni töitä, mahdollisesti jopa ohjeiden kera. 

Kukako mä oon?

Tällä hetkellä opiskelen viimeistä vuotta kudontaa Hämeenlinnassa, joten työt tulee olemaan pitkälti kudonnaisia. Ja kasoittain mattoja. Meiltä löytyy äidin luota kahdet kangaspuut ja kiloittain matonkuteita, joita leikataan jatkuvasti lisää vanhoista vaatteista. Maton kutominen ei siis ole hetkeen loppumassa, mutta toki kaikkea muutakin välillä kotonakin tulee tehtyä.

Kudonnan lisäksi neulon melko paljon. Varsinkin nyt kun alkaa viilenemään ja uusille villasukille tulee taas käyttöä. Neulonnassa olen keskittynyt pitkälti sukkiin, joten niistä tulee näkymään reilusti erillaisia versioita. Unohtamatta tietenkään lapasia, huiveja ja villapaitoja. 

Olen myös valmistunut pari vuotta sitten vaatetusompelijaksi, siispä luvassa tulee olemaan ainakin muutama mekko ja hieman jotain muutakin. Unohtamatta myöskään erillaisia tuunauksia, tuusailua, näpertelyä, kokeiluja. 

Odotettavissa on siis monipuolisesti käsitöitä, joten kannattaa pysyä kuulolla niin pääsette tutustumaan niihin. Ensimmäiset tulee toivottavasti hyvinkin pian tänne ihailtavaksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti