lauantai 30. joulukuuta 2017

Käsityövuosi 2017

Vuosi on vaihtumassa ihan pian, joten ajattelin minäkin tehdä koosteen tänä vuonna tekemistäni töistä. Ihan hyvä määrähän noita olikin valmistunut, vaikka nyt loppuvuodesta en olekaan ollut ihan niin aktiivinen kuin olisin voinut. Ehkä taas ensi vuonna jaksaa tehdä hieman reippaammin kun on ottanut välillä rennommin. 






Helga- ja Hildelaudeliinat ja pyyhkeet suunnittelin koulussa asiakastyönä serkulleni. 






7,5 paria sukkia olen saanut kuvattua ja julkaistua tänne. Tämän lisäksi valmiina, mutta kuvaamatta on vielä 4 paria tänä vuonna tehtyjä. Myös yhdet vuonna 2016 neulotut pitkät sukat, jotka päättelin vasta vähän aikaa sitten. 



Nämä sukat annoin äidille joululahjaksi.



Tämän yksittäisen neuloin jo helmikuussa. 
Sen kaveri on kuitenkin edelleen kesken, 
nyt kuitenkin jo kantapäässä asti.



Syyskuussa syntyi tällaiset.



Lokakuussa taas tällaiset.










Palataan sitten takaisin kudonnaisiin poppanoiden merkeissä. Tässäkään ei ole ihan kaikki, mitä olen tehnyt, 2 on jäänyt kuvaamatta. Eli yhteensä tein 11 liinaa. 






Safiiri ja Ametisti poppanat löytyy täältä.




2 ylempää löytyy täältä.



Täältä huhtikuun vaaleampunainen.



Kurkkaa tänne.





Kolme ylempää löytyy täältä



Poppana sopii myös tällaiseen kassiin.



Tällaisia pääsin suunnittelemaan ja kutomaan koulussa.


















Näitä tein 2 kappaletta.














Alkuvuodesta olin työssäoppimassa Tekstiiliverstaalla, jossa sain muunmuassa suunnitella heille huovan vakio loimeen. Katso tänne tietääksesi, mitä muuta pääsin tekemään.



Venla -huovasta ja koneellisesta kudonnasta lisää täällä.



Wetterhoffille suunnittelemani Amanda -huopa löytyy täältä.
Suoraan ohjeeseen pääset tästä.


tiistai 26. joulukuuta 2017

Tummanpunainen joulukuu

Ja vielä viimeinen työ vuosi väriterapiaa -haasteeseen. Joulukuun tummanpunaisena työnä tein kirjoneulesukat Niina Laitisen Pyryt 
-ohjeella. 

 

Niistä tuli melkein juuri sellaiset kuin pitikin, toisessa sukassa vain skippasin yhden kuviokerroksen. Onneksi sentään sellaisessa kohdassa, missä se ei juurikaan haittaa. 


  
Ehkä ei olisi kannattanut myöhään illalla neuloa samalla kun katsoo telkkaria. Mutta koska näin oli näköjään tehtävä, niin olisi voinut edes keskittyä hieman paremmin siihen mitä tekee.

 


maanantai 4. joulukuuta 2017

Valkoinen marraskuu

Tässä jälleen vuosi väriterapiaa -haasteen tiimoilta tekemiäni töitä. Kyseessä marraskuun valkoiset sukat vaikka eletäänkin jo joulukuuta. Pitäisi varmaan tsempata vielä vähän, että muistan julkaista vielä joulukuun punaisen työn ajallaan ennen kuin vuosi vaihtuu. 



Ensin tein puhtaan valkoisesta 7 veljestä -langasta palmikkosukat Novitan ohjeella. Nää oli ihan kiva tai ainakin nopea tehdä, sillä kuvio on todella helppo. Ehkä kuitenkin vähän tylsä malli neuloa. Varsinkin nyt kun on tullut tehtyä huomattavasti monimutkaisempiakin palmikkoja. 



Toisen parin tein luonnonvalkoisesta Nallesta. Tällä köynnös -mallilla olen neulonut aikaisemmin parit sukat normaalilla varrella, joten näistä halusin tehdä nilkkasukat. Pidempiin varsiin minulla ei olisi edes ollut riittävästi lankaa, joten sekin vaikutti tähän päätökseen. 


maanantai 27. marraskuuta 2017

Sirkus

Olen tässä jo jonkin aikaa odotellut, josko pääsisi tämän ulos kuvaamaan. Aina on kuitenkin satanut vettä, lunta, räntää tai ollut muuten todella ankeata. Eilen sitten luovutin tuon ihmeen odottelussa, että saisin kuva ulkona auringon mukavasti paistaessa. Joten kuvasin sisällä, niin ei tarvitse kevääseen asti odotella.



Koko 90cm x 1,70m

 

Kaiku -matosta kirjoittaessani lupasin laitaa seuraavista samaan loimeen tehdyistä rakenteen. Se lupaus piti ja naputtelin ohjeen tämän tekstin loppuun. Tässä on hieman helpompi poljenta kuin Kaijussa, mutta en silti aijo tehdä siitä erikseen rakennetta. Mä luotan teihin rakkaat kanssakutojat, että tarvittaessa osaatte ratkaista tämän pulmatehtävän. 



Sisällä kuvaamisen haasteita ovat valon lisäksi se, 
että kissattomia kuvia on vaikea saada.


Hapsut solmittu koristeellisesti.




Hän tuli takaisin.




Malli ja toteutus   
Miia Huttunen
Koko                
90 cm x 170 m 
Sidos               
Pohjalainen kilpikangas

Loimi               
15-säikeinen kalalanka tex 30x15, valkaisematon
Leveys              

98,5cm
Lankaluku           

193 + 4L
Tiheys              

2L/cm         
Pirta               

40/1,0

Pohjakude      
     
Trikoo          

Kuviokude           
Lakanasta revitty räsy
Keltainen, oranssi, vaaleanpunainen, liila, sininen ja vihreä 
   
Kudontaohje         
Vahvista reunalangat.
Käytä alkusolmuihin lankaa 20 cm:ä, mikäli haluat solmia hapsut koristeellisesti. Kudo maton alkuu 5
kalalankaa polkusilla 5-6. 
Kudo palttinaa 7 cm:ä trikoolla. 
Kudo kuvio räsyllä rakenteen mukaan. Neljännellä kuviopolkusella on kierrettävä toisessa reunassa 1 nousussa oleva lanka, jotta kude sitoutuu reunaan. 
Kudo taas 7 cm:ä palttinaa ja kuvio seuraavalla värillä. Toista samoin kaikilla väreillä. 
Keskimmäisen jälkeen toista värit
peilikuvana niin, että keskelle tulee 1 vihreä raita. 
Muista jättää hapsuihin 20 cm:ä solmimis varaa. 
                    
Viimeistely         
Solmi maton päihin 2+2 langan kankurinsolmu ja päälle hevosenhäntäsolmu. 
Koristeellisissa solmuissa on hapsut solmittu hevosenhäntä solmuilla seuraavasti:
Solmi 2 hapsua yhteen.
Solmi 3. hapsu ja puolet neljännestä yhteen. 
Solmi äsket muodostuneet 2 hapsua yhteen.
Solmi toiset puolet ja 5. hapsu yhteen.
Solmi 6. ja 7. hapsu yhteen.
Solmi äsken muodostuneet 2 hapsua yhteen.
Toista vielä 6 kertaa.
Leikkaa hapsut 3 cm:n mittaisiksi. 

Rakenne


sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Kokin parhaat -patalaput

Arkistojen kätköistä löytyy vanhoja töitä, jotka eivät ole vielä päässeet tänne blogin puolelle. Nyt kun ei ole tuoreempiakaan töitä vielä julkaistavaksi, on hyvä hetki esitellä näitä hieman vanhempia. Tai no, onhan tässä valmistunut taas joitain töitä, mutta pitäisi vain saada aikaiseksi kuvata niitä. Jos ei kokoajan sataisi, pääsisi kuvaamaan luonnonvalossa.

Nämä patalaput olen kutonut aika tarkalleen 2 vuotta sitten. Nää oli ihan hauskoja ja nopea tehdä. Ja hienojakin ovat. Itselläkin on yhdet käytössä, ja on tosi hyvät. On sopivan jämäkät eikä varmasti polta läpi, plussana vielä kiva väri. 



Ohje näihin löytyy Mallikerta -lehden numerosta 2/2014



En muista montako metriä lointa oli, mutta kuitenkin useampi metri.
Itse kudoin 15 paria eli 30 patalappua, 
lisäksi äiti taisi myös kutoa pari kappaletta.



Patalaput on kudottu kaksinkertaisella räsykuteella ja kalalangalla.

 

Ripustuslenkit virkkasin samasta langasta, 
jota olin käyttänyt kuteena.