lauantai 30. joulukuuta 2017

Käsityövuosi 2017

Vuosi on vaihtumassa ihan pian, joten ajattelin minäkin tehdä koosteen tänä vuonna tekemistäni töistä. Ihan hyvä määrähän noita olikin valmistunut, vaikka nyt loppuvuodesta en olekaan ollut ihan niin aktiivinen kuin olisin voinut. Ehkä taas ensi vuonna jaksaa tehdä hieman reippaammin kun on ottanut välillä rennommin. 






Helga- ja Hildelaudeliinat ja pyyhkeet suunnittelin koulussa asiakastyönä serkulleni. 






7,5 paria sukkia olen saanut kuvattua ja julkaistua tänne. Tämän lisäksi valmiina, mutta kuvaamatta on vielä 4 paria tänä vuonna tehtyjä. Myös yhdet vuonna 2016 neulotut pitkät sukat, jotka päättelin vasta vähän aikaa sitten. 



Nämä sukat annoin äidille joululahjaksi.



Tämän yksittäisen neuloin jo helmikuussa. 
Sen kaveri on kuitenkin edelleen kesken, 
nyt kuitenkin jo kantapäässä asti.



Syyskuussa syntyi tällaiset.



Lokakuussa taas tällaiset.










Palataan sitten takaisin kudonnaisiin poppanoiden merkeissä. Tässäkään ei ole ihan kaikki, mitä olen tehnyt, 2 on jäänyt kuvaamatta. Eli yhteensä tein 11 liinaa. 






Safiiri ja Ametisti poppanat löytyy täältä.




2 ylempää löytyy täältä.



Täältä huhtikuun vaaleampunainen.



Kurkkaa tänne.





Kolme ylempää löytyy täältä



Poppana sopii myös tällaiseen kassiin.



Tällaisia pääsin suunnittelemaan ja kutomaan koulussa.


















Näitä tein 2 kappaletta.














Alkuvuodesta olin työssäoppimassa Tekstiiliverstaalla, jossa sain muunmuassa suunnitella heille huovan vakio loimeen. Katso tänne tietääksesi, mitä muuta pääsin tekemään.



Venla -huovasta ja koneellisesta kudonnasta lisää täällä.



Wetterhoffille suunnittelemani Amanda -huopa löytyy täältä.
Suoraan ohjeeseen pääset tästä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti