torstai 18. heinäkuuta 2019

Akvamariini

Jo viime kesänä kudoin tämän maton samaan loimeen kuin Viiru ja Pörri -matot, joiden ohje löytyy täältä. Tämän maton inspiraationa toimi Pitsiraita-matto, mutta tässä poljenta on hieman erilainen. 

Tuolloin viimeistely jäi vielä vaiheeseen, mutta nyt melkein vuosi myöhemmin muistin solmia hapsut loppuun. 



Koko 82 cm x 125 cm



Pohjakuteena ohut trikoo, kuviokude paksumpaa trikoota.



Toinen puoli





Hapsut solmittu ensin normaalisti 2 + 2 kankurinsolmu ja päälle hevosenhäntäsolmu. Lisäksi vielä 2 hapsua yhteen hevosenhäntäsolmulla.



Rakenne




maanantai 15. heinäkuuta 2019

Kesällä kerran ja toisenkin

Tänä kesänä minulla on kudottavana 16 metriä mustaa mattolointa. Sidokseksi laitoin 6-vartisen ruusukkaan. Nämä ensimmäiset tilaustyönä tehdyt matot tein kuitenkin pelkällä palttinalla.
Värit mattoihin olen sommitellut kiikkalaisittain, johon ohje täällä

Kudoin ensin pidemmän maton, jossa mallikerta toistuu 4 kertaa aina peilikuvana edelliseen nähden. Aikaisemmin olen tehnyt kiikkalaista ainoastaan niin, että mallikerta peilaantuu vain keskeltä, kuten tässä lyhyemmässä matossa. 



Koko 83 cm x 177 cm
ja 83 cm x 147 cm

Molemmat matot jäivät 3 senttiä vajaaksi tavoitepituudesta.



Nyt kun piti tehdä 2 mattoa samoilla väreillä, sai koko ajan miettiä, paljonko yhtä väriä voi käyttää ensimmäisessä matossa, jotta riittäisi vielä toiseen. Aika hyvin siinä onnistuinkin, paitsi, että aivan viimemetreillä oikean sävyiset vihreät alkoi loppumaan. Tästä syystä lyhyemmässä matossa on kirkkaamman vihreä raita keskellä.






tiistai 2. heinäkuuta 2019

Sukkia vuodelta 2018

Sarjassamme "Viime vuotiset käsityöt" on edelleen aika paljon julkaisemattomia käsitöitä, joten jos joskus meinaan saada ne julkaistua, on niitä laitettava nyt samaan julkaisuun. Lisäksi en haluaisi jokaista blogitekstiä aloittaa sanoilla: "Nämäkin ten jo viime vuonna, mutta..."

Tässä nyt siis neljä paria aikoja sitten neulottuja sukkia.





Lanka Novita Nalle Solros (268) ja Taika auringonlasku (820)




Lanka Novita Nalle Kettu (642)




Lanka Novita Nalle Kivi (043), Keltainen (268), Vaaleavihreä (?)



Lanka Novita Nalle Atsalea (539)
Palmikko ohje Pinterest


keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Avaruus sukat

Nämä sukat neuloin jo viime vuonna ja kuvatkin otin, mutta sitten en kuitenkaan päivittänyt niitä mihinkään. Tässä ne kuitenkin vihdoin ovat: Speckled Space Socks. Ohjeesta poiketen aloitin sukat varresta, jolloin jouduin kääntämään kaavion ylösalaisin. Enää en tiedä, mikä logiikka tämän päätöksen takana oli, todennäköisesti en vain halunnut aloittaa kärjestä. 



Ohjeessa on kolme eri kokovaihtoehtoa, itse tein M-kokoiset eli 64:llä silmukalla. Tuolla silmukkamäärällä sain aikaiseksi aina napakat sukat. Vaikka tykkäänkin napakoista sukista niin näissä olisi saanut olla hieman enemmän väljyyttä, jotta sukat saisi jalkaan ilman, että kantapää jää jumiin. Jalkaan saatuna kuitenkin oikein mukavat.



Malli on yksinkertaisuudessaan tosi kiva ja mukava neuloa. Vaikka harvemmin neulon samaa mallia toista kertaa, niin tämä jäi vielä vähän houkuttelemaan. Ehkä vielä jossain vaiheessa neulon toiset isommalla silmukkamäärällä.



Lanka Socki Fine, Green Parakeet (B089)
Puikot 2,5mm

perjantai 26. huhtikuuta 2019

Taivaanrannan maalari -pyyhkeet

Koko syksy ja talvi siinä meni, että saatiin äidin kanssa kudottua tämä loimi, mutta vihdoin muutama viikko sitten tuli valmista. Täysin valmista ei kuitenkaan vieläkään ole, sillä osa kankaasta on vielä ompelematta pyyhkeiksi.  



Elokuun alussa loin 20 metriä pitkän loimen puuvillapellavasta. Äitini oli löytänyt kesällä kirpparilta lankoja, lisäksi käsityökeskukselta tarvitsi ostaa lisää luonnonvalkoista. Kuteena käytin myöskin kirpparilta ostettua valkoista pellavaa. Siitä sain 4,6 metriä kangasta. Loput loimesta kudoin värjäämättömällä pellavalla, jota saimme tutuilta sitä vastaan, että kudon siitä heille jotain. 



Valkoinen pellava kude



Värjäämätön pellava kude




Ripustuslenkit letitin tutkaimista ja pellavasta




"Jämäpalasta" tuli pieni pyyhe,
ripustuslenkki ommeltu kulmaan päärmeen sisään.


maanantai 22. huhtikuuta 2019

Ananas -sukat

Viime aikaisesta blogihiljaisuudesta huolimatta olen saanut tehtyä joitain käsitöitä. Valmista ei ole tullut aivan samaan tahtiin kuin aikaisemmin, mutta jotain kuitenkin. Nyt yritän taas aktivoitua täällä blogin puolella, ja päivittää talven aikana (ja sitäkin ennen) neulomiani töitä tänne. 



Aloitetaan näistä viimeisimpänä valmistuneista Ananas -sukista. Nämä pitsisukat valmistuivat viikko sitten parin kuukauden neulomisen jälkeen. Toista sukkaa neuloin muutamana iltana myös teatterin lavalla. Paljon olen vuosien varrella neulonut ja näytellyt, mutta ensimmäistä kertaa tein niitä samaan aikaan. Ei mikään kaikista helpoin yhdistelmä varsinkaan kun piti väkisillä tehdä pitsiä eikä ihan perus sukkaa. Mikä on erikoisin paikka tai tilanne, jossa olet neulonut? 




Lanka Novita Nalle sahrami (285)
Ohje Pinterest
Puikot 3mm
Koko 40

Olen käyttänyt sukissa paljon pinterestistä löytyviä kaavioita, eivätkä nämä sukat tee siihen poikkeusta. Ja jälleen kerran poden huonoa omaatuntoa kun en pysty kertomaan lähteeksi muuta kuin pinterest. Tiedostan, että järkevintä olisi lopettaa noiden ohjeiden käyttäminen, joiden alkuperää en pysty selvittämään, sillä tässäkään tapauksessa en voi olla varma kuinka luvallisesti kyseinen ohje on nettiin jaettu. Tahdonlujuuteni ei kuitenkaan riitä pysyä erossa kaikista noista houkuttelevista ohjeista. 


sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Viiru ja Pörri

Viimekesänä kudoin tilaustyönä kaksi mattoa. Inspiraatio ei riittänyt suunnittelemaan uutta mallia, vaan päädyin käyttämään Lankavan malleja Viiru ja Pörri, joiden ohjeet löytyy täältä. Matot on kudottu samaan loimeen, erillaisella poljennalla on saatu erillaista kuviota. 



 Viheässä matossa kahdella sukkulalla sama vihreä trikookude, kolmannella Nanson mustavalkoista, paksumpaa trikoota.



Koko 79cm x 2,5m



Toisessa matossa kuteena liila LP -mattolanka kahdella sukkulalla ja yhdellä valkoinen trikoo.



Koko 81cm x 2,15m 


torstai 17. tammikuuta 2019

Ankkasukkia

Vuosi sitten neuloin kolme paria näitä todella suloisia ankkasukkia. Ehdin kuitenkin kuvaamaan vain tämän yhden parin. Ilmeisesti olen myös ollut niin kiireinen, etten ole aikaisemmin ehtinyt niitä julkaista. Tai todennäköisemmin olin vain unohtanut. 

Ohje: Ankkasukat - Ullaneule