keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Pellavan väriset palmikot

Nämä palmikkosukat valmistuivat viime vuoden lopulla. Kuvat olin myös ottanut jo silloin, mutta vasta nyt kävin ne läpi ja vähän muokkasin. Meinasi tosin näytää siltä, että olisi pitänyt kuvata uudestaan. Onneksi ei kuitenkaan, sillä löysin peräti nämä 2 kuvaa, jotka ovat yllättävän hyvät. Kuvat on selkeät, ja kuviokin erottuu kivasti. 




Lankana käytin Novitan Nallea värissä 061 eli pellava. 
Puikkoina 3mm:n bambut ja 1 metallinen apupuikkona. 

Palmikon ohjeen löysin Pinterestistä. Resorin ajan jokaisella puikolla oli 14 silmukkaa, neulottu 1o kietäen, 1n. Resorin jälkeen lisäsin yhden silmukan 2. puikon alkuun ja 3. puikon loppuun. Resoria jatkoin puikoilla 1 ja 4. Kuvion neulomisen aloitin riviltä 18, toistaen sitä ensin pari kertaa ennen ensimmäisiä siirtoja.

Nämä sukat ovat kokoa 40, tässä koossa kantapää on aloitettu mallikerran 10. kerroksen jälkeen. Mikäli haluaa sukan kokoa muuttaa, täytyy kantapään paikkaa vaihtaa. 

Yhteensä mallikertaa on toistettu 3 kertaa. Viimeinen kaavion mukaan tehty kerros on 24., jonka jälkeen aloitetaan kärkikavennukset. Mihinkään en kuitenkaan kirjoittanut, miten tein palmikon kärkeen. Ehkä siksi, etten erityisemmin pidä siitä, miltä se näyttää, verrattuna muuhun palmikkoon. Enkä kehtaa alkaa kertomaan miten muistelen tehneeni, sillä se ei varmasti menisi oikein. 




2 kommenttia:

  1. Nää on kivat! Omalla To do -listalla on tämmöiset, mutta pitkät!

    https://www.stoori.fi/rakkaudella-henna/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pitkät palmikkosukat olisi kyllä tosi kivat :D

      Poista