lauantai 10. joulukuuta 2016

Kiikkalainen räsymatto

Tästä mä tykkään. Tällä Kiikan kunnasta peräisin olevalla tekniikalla olen tehnyt aika paljon mattoja sen jälkeen kun sen koulussa opin. Kerron nyt täälläkin kuinka se tehdään.  

Itse tykkään tehdä tällaisia symmetrisiä, jossa mallikerta kääntyy keskeltä peilikuvana takaisin. Mahdollista olisi myös toistaa lyhyempiä mallikertoja useamman kerran.  




Koko 3.10m x 100cm 





Aluksi aloitetaan sillä, että kerätään halutun värisiä kuteita ja järjestetään ne väri järjestykseen.

Tässä vaiheessa on hyvä ajatus suunnitella myös paperille tarkemmin miten värit asettuu. Kuinka pitkä valmiista matosta tulee ja kuinka leveitä raitoja milläkin värillä. Itse olen tykännyt tehdä enemmän fiiliksen mukaan ilman tarkempia suunnitelmia. 



 

Sitten aletaan pätkimään. Kiikkalaisessa leikataan kuteet valmiiksi tietyn mittaisiksi pätkiksi eli noin 2,25 kertaa loimen leveys.

Nyt kun teen niin, että mallikerta kääntyy keskeltä peilikuvana, täytyy tehdä kaksi samanlaista kudeläjää. Leikkaan aina 2 samanlaista pätkää ja solmin ne hevosenhäntäsolmulla yhteen edellisten kanssa. Kudottaessa solmut avataan ja jatkoskohdat tehdään normaalisti laittamalla ohennetut päät 10 senttiä päällekkäin. 
    




Kun läjässä näyttäisi olevan riittävästi kudetta (määrän oppii nopeasti arvioimaan), pyöritetään toinen kasa sukkulalle ja toinen samasta päästä lähtien palloksi. Pallot numeroidaan maalarinteipillä siinä järjestyksessä kuin niitä tulee. 




Kun puolet matosta on kudottu, on helppo tehdä loput. Pitää vain kutoa kerät isoimmasta numerosta pienempään.








1 kommentti:

  1. Tämä on kyllä kaunis matto ja kiitos ohjeista. Aloitan tekemään omaa ensimmäistä kiikkalalaista.

    VastaaPoista